Paristot eivät pysty vapauttamaan paljoa energiaa kylmässä. Voit havaita esimerkiksi että talvella autossa pidetty taskulamppu valaisee heikommin. Anna paristojen lämmetä normaaliin lämpötilaansa ja laita ne sitten uudelleen laitteeseen.
Paristot voivat vaikuttaa yksinkertaisilta, mutta pakatun energian toimittaminen on monimutkainen sähkökemiallinen prosessi.
Sähkövirta elektronien muodossa alkaa virrata ulkoisessa virtapiirissä kun laite, esimerkiksi taskulamppu on päällä. Tuolloin anodimateriaali, sinkki, luovuttaa kaksi elektronia per atomi prosessissa jonka nimi on oksidaatio, jättäen epävakaat sinkki-ionit jälkeensä. Kun elektronit on tehneet tehtävänsä kytkemällä virran taskulamppuun, ne palaavat katodissa olevaan soluun jossa ne yhdistyvät aktiivin materiaalin kanssa: mangaanidioksidi, prosessissa jonka nimi on reduktio. Oksidation ja reduktion yhdistelmäprosessi ei voisi tapahtua ilman sisäistä tapaa kuljettaa elektroneja takaisin anodiin, tasapainoittaen ulkoista sähkövirtaa. Tämä prosessi saadaan aikaan negatiivisesti latautuneiden hydroksidi-ionien liikkeestä elektrolyyttivesiliuoksessa. Jokainen elektroni joka menee katodiin, reagoi mangaani dioksidin kanssa muodostaakseen MnOO-. Sen jälkeen MnOO- reagoi elektrolyyttiveden kanssa. Tässä reaktiossa vesi jakautuu, vapauttaen hydroksidi-ioneita elektrolyyttiin ja hydrogeeni ioneita jotka yhdistyvät MnOO- kanssa muodostaakseen MnOOH. Sisäinen virtapiiri on valmis, kun tässä reaktiossa katodissa tuotetut hydroksidi ionit virtaavat anodiin ionivirran muodossa. Siellä ne yhdistyvät epävakaiden sinkki-ioneiden kanssa, jotka muodostuivat anodissa kun elektronit alun perin luovutettiin ulkoiseen virtapiiriin. Tämä tuottaa sinkkioksidia ja vettä. Tämä täydentää virtapiirin (joka on välttämätöntä jatkuvan sähkövirtauksen saamiseksi) ja antaa virtaa taskulampullesi.
Kun paristoja ei enään käytetä, ne kierrätetään. Useimmat paristot on mahdollista kierrättää.
Alkaliparistot kierrätetään metalliteolisuudessa, mm. teräksen, sinkin ja ferromangaanin takia. NiCd/NiMH paristot kierrätetään kadmiumin ja nikkelin takia. Li-Ioni paristot koboltin takia ja nappiparistot elohopean takia.
Vuonna 2006 EU hyväksyi paristodirektiivin, jonka tavoitteena on nostaa paristokierrätyksen määrää. Noin 70 % kerätyistä paristoista kierrätetään Euroopassa. Tämän luvun on tarkoitus kasvaa tulevina vuosina.
Italialainen fyysikko Alessandro Volta kehitteli ensimmäisen sähkökemiallisen kennon vuonna 1748. "Paristo" termin teki tunnetuksi Franklin, joka samana vuonna esitteli kokoelman useita sähkökemiallisia kennoja. Vuonna 1791, ollessaan töissä Bolognan yliopistolla, Luigi Galvani havaitsi että sammakon lihas supistui kun sitä kosketettiin metalliesineellä. Tämä ilmiö tuli tunnetuksi eläinsähkönä. Näiden havaintojen innoittamana, Volta aloitti kokeilusarjan käyttäen sinkkiä, lyijyä, tinaa ja rautaa positiivilevyinä (katodi); ja kuparia, hopeaa, kultaa ja grafiittia negatiivilevyinä (anodi) ja kehitteli ensimmäisen pariston vuonna 1800 joka tunnetaan myös nimellä "voltaic pile".
On kahdenlaisia VARTA paristoja: alkaliparistot ja ladattavat (NiMH) akkuparistot.
VARTA alkaliparistoja ei voi ladata. Ne ovat hyödyllisiä silloin, kun laite varastoidaan pidemmäksi aikaa. VARTA alkalivalikoima tarjoaa oikeat paristot oikeaan laitteeseen: